24. syyskuuta 2008

Tämän päivän tärkein tehtävä..

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun nukahtavan, peittelisin sinut
huolellisemmin ja painaisin suukon otsallesi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen kerta,
kun näen sinun astuvan ulos ovesta, rutistaisin
sinua lujasti ja kutsuisin takaisin halattavaksi.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen
tapaamisemme, minulla olisi toki aikaa sanoa
sinulle, että rakastan sinua.

Jos tietäisin, että tämä on viimeinen päivä,
jonka me saamme elää yhdessä. Mutta eihän tämä
vielä tähän lopu. Yksi päivä sinne tai tänne.
Onhan päivä vielä huomennakin - onhan?

Todennäköisesti on. Ehdin korjata laiminlyöntini.
Onneksi elämä tarjoaa loputtomasti uusia
mahdollisuuksia, tilaisuuksia hyvittää.
Huomenna voin kertoa sinulle, että rakastan
sinua. Huomenna tarjoan sinulle apuani.

Mutta siltä varalta, että olen väärässä, eikä
minulla olekaan kuin tämä päivä, sanon, että
olet minulle hyvin rakas. Kaikki eivät näe
huomista. Jollekulle tämä on viimeinen
mahdollisuus puristaa toinen rintaansa vasten.

Miksi siis odottaa huomista,
kun saman voi tehdä jo tänään?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


Hiljainen osanottoni koko suomea koskettavaan suruun.




19. syyskuuta 2008

Ja taas..

Ja taas viikko humahti imettäessä..totta tosiaan.
Neuvolan täti kävi tänään punnitsemassa Eveliinan ja tyttö tosiaankin saa miusta jotain irtikin +200g ja hilut päälle viikossa, mainiota!! Kerrankin joku asia onnistuu!

Mitäs muuta olisi tapahtunut tällä viikolla:

Saatiin uusi kuuden hengen ruokapöytä ja samalla uudistettiin olkkarin ilmettä "aikuisempaan" suuntaan..Pitääkin laittaa tuo vanha pyöreä pöytä neljän tuolinsa kanssa huuto.nettiin myyntiin kohta..Pitää myös kuvaa tänne laittaa sitten että miltäs se olohuone nyt näyttääkään..Pitäisi kehittää sohvaan vielä se irtopäällinen..Jos vaikka sattuu vauva buglaamaan siihen..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hmm..Saatiin muuten jo mein Lappeenrannan talo myytyä samalla viikolla kun Eveliina syntyi..Oikeastaan vaihdettiin se kerrostalokolmioon jonka laitamme vuokralle..Ainakin kulut hieman tippuu, onhan tässä kitkutettukkin jo monta kuukautta..
Nyt vielä vuokralaisen saaminen on hieman vaiheessa. Mutta ei siitä sen enempää..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Erika juoksee vessassa pesemässä käsiä jatkuvasti..ihan räkänen tyttö. Syysflunssa iski siihenkin, toivottavasti vauva säästyy siltä..

Kielsin äsken Erikaa "Lopeta se vedellä lutraaminen, nyt riittää!"
Tuli miulle huutamaan "Ei saa huutaa, sisko nukkuu!!!!"

Ja parkuhan se alko pinnasängystä kuulua..Säikähti rassukka kun sisko karjuu äitille naama punasena..Onneks hyvin rauhottui kumpikin tyttö kun isompi meni katsomaan pikkukakkosta ja pienempi nukahti heti kun Erika lopetti huutamisen..

Ihania lapsia


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Miulla on käynnissä tuon miun pöytäkoneen kovojen tyhjennysoperaatio..Sais roudattua ton romun vaikka tonne kylän kirppikselle myyntiin kunhan ensin poistaa kaiken oman sieltä..Juuri kuusi tuntia olen siirtänyt valokuvia tälle Timin koneelle langattoman verkon yli..Vielä ois juttuja jäljellä mitä siirrellä talteen tälle koneelle..Menee ilta rattoisasti


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin kirjastoonkin palauttamassa myöhässä olevia kirjoja ja lainasin sen Tildan satumainen talvi kirjan uudelleen kuukaudeksi..mitään en ole siitä kerennyt vielä puuhata saati edes harkita puuhaamista..Timikin antoi luvan että saan liittyä unelmakirjakerhoon ensi kuun jälkeen..ihunaa


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt jos menisin tiskaamaan kun tissitakiainen nukkuu masu täynnä maitoa.
Pitää laittaa kuvia kunhan saan aikaiseksi..ehkä jo tänään..

11. syyskuuta 2008

Oho, viikko humahti

Just tajusin et nyt on jo perjantai!
Tää viikko mennyt kyllä kauheella vauhdilla ja alkuviikko meni kyllä ihan pökissä ollessa. Sain sitten Lappeenrannan reissun kylkiäisenä rintatulehduksen johon sain antibiootit maanantaina..Keskiviikkona alkoi olla jo melkein terve olo.

Timikin oli kotona keskiviikon ja torstain ♥
Oli ihana käydä kaupassa yhdessä ja pötkötellä sohvalla vierekkäin keskellä päivää..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään onkin jo perjantai ja neuvolantäti tulee puntareineen katsomaan onko tissimaitoa saatu riittävästi ja ollaanko sitä kasvettu yhtään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eveliina-vauva on kyllä ihan erilainen vauva kuin Erika oli. Eveliinalle ei kelpaa pullo, ei ollenkaan. Se on ehta tissivauva♥ Toivotaan että homma jatkuukin näin.

Erika oppi pulloon jo sairaalassa kun oli se 3h välein pakkosyöttö heti syntymästä lähtien, ja ei tietenkään ensisynnyttäjällä (ainakaan minulla) noussut maito heti. Joten lisämaitoa pullosta heti toisena päivänä kun ei oma riittänyt. Ja olihan siinä se keltaisuuskin mukana, senkin takia lisämaitoa pullosta jotta bilirubiiniarvot tippuivat nopeasti eikä menty sinivalohoitoon asti. Sain myöskin väärän 2viikon antibioottikuurin jonka aikana en saanut imettää, joten sen ajan maidot viemäriin..Sitten myöhemmin Erika sai aina rintaraivareita jos koitin tissiä tarjota. Lypsin pulloon ja siitä sitten kun ei suoraan lähteestä kelvannut..tottakai sitten loppui maidontuotantokin aika nopeasti..

Tuntuu nyt myöhemmin kun miettii että olin ihan hukassa silloin 2006 Erikaa yrittäessäni imettää. Kävin jopa imetystukiryhmässä ja kokeilin kaikki mahdolliset jutut jotta oisin saanut imettää..Nyt on jotenkin paljon rennompi ote asiaan vaikka toivonkin että Eveliina pysyisi tissivauvana ja saisin imettää ainakin sen puoli vuotta. Nyt mennään täysimetyksellä, mutta eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä vielä tulee..Ja ei ole vielä kulunut kuin kaksi viikkoa..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ollaan kestoiltu jo tiistaista asti ihan kunnolla, ei yhtään kertistä olla käytetty! Timi kyllä sanoi että ois vaan helppoa viskata roskiin vaippa eikä mennä pesemään kakkoja hanan alle, yöks!
Kiltistihän hänkin on homman hoitanut, toki on vielä hieman pihalla noista vaippahommista :)

Mein neidillä on niin rimppakintut kun jäi rasvankeräysviikot pois, kaikki kertakäyttöiset vaipat on tähän mennessä fuskannut lahkeista ja aina saanut heittää vaatteetkin pesuun..
Kestovaipoilla ei yhtään vahinkoa!

Kestovaipat

8. syyskuuta 2008

Tyttö tuli <3


Perjantai 29.08.2008
syntymäaika klo. 22.12
3600g/51cm
apgar 9-10-10

Mentiin perjantai aamuna Oulaskankaan sairaalaan osastolle käynnistelemään synnytystä, oli kyllä supistellut jo illalla kaiken sen ronkkimisen jälkeen muutenkin. Yhden käynnistyspillerin sain klo.9.30 jonka jälkeen supisti tasaisesti kymmenen minuutin välein. Osa lapsivesistä meni sitten sängystä noustessa 10.50 jonka jälkeen supistikin sitten viiden minuutin välein..

Kuumaa suihkua ja kaurapusseja kokeiltiin osaston puolella, mutta sitten noin 12.30 siirryttiin synnytyssaliin kiikkutuoliin ja kaurapusseilemaan. Ihme on kyllä että taaskin nukahtelin supistusten välissä keinutuolissa..niinkuin Erikaakin tehdessä..oli jotenkin kovin levollinen olo..Myöskin palloilin isolla pallolla..

Ensin laitettiin kohdunkaulanpuudutus 15.50, 4cm auki silloin. Painatuksen tunne ilmaantui 17.15 jolloin olin vain 5cm auki..Sain jonkin Buscopan-piikin joka auttoikin kohdunsuun kireyteen ja paikat aukeni hieman lisää..
Timi juoksi lämmittämässä kaurapusseja minulle jatkuvasti


Ponnistamisen tarve vaan paheni ja pyysin spinaalin.
Sain sen 18.25 ja toimi ihan todella hyvin, ihan ihana. Hävisi painatuksen tunne kokonaan, pystyin kävelemään ympäriinsä ja palloilemaan pallolla


20.20 8cm auki ja työnnätti ihan perkeleen paljon. Tilanne ei edistynyt mihinkään ja kokeilin ilokaasuakin, joka vei pahimman terän supistuksista kun spinaalin vaikutus oli kabut.

Sitten alkoikin taas työnnättää ihan liikaa, keho työnsi vaikkein minä itse työntänyt. Miulla nousi kuumekkin 37.8
c..Pyysivät pari lekuria paikalle ja ultrasivat että onko vauva oikeassa asennossa kun ei homma edisty..Hieman oli mukelo pää sivukenossa..Nousi pelko pintaan että kohta lähdetäänkin leikkuriin. Vauva ilmeisesti onnistui korjaamaan asentoaan jossain välissä kuitenkin.

Sain spinaalin kohdunsuun ollessa 9,5cm auki klo.21.42.
Tutkittiin 21.55 ja todettiin että paikat auki ja ponnistamaan vaan.
Nyt ei enää jalat kantaneet kaiken kivun jälkeen ja kätilöt ja Timi nostivat minut tai siis jalkani synnytystuoliin. 22.05 sain luvan ponnistaa eli heti kun sain hyvän asennon. Ponnistusvaihe oli 7min eli aika nopea. Ei repeämiä, ei kipua ☺

Koko homma 12h 22min.

Isin sylissä melkein pari tuntia vanhana..




28. elokuuta 2008

5-4-3-2-1

Joops, aamulla oli lekuri rv 38+2:
Masukin painoarvio tänään 3595g
Verenpaine ilmeisesti viimeöisen jännittämisen jäljiltä 114/74
Parille sormelle auki ja kaulaa hieman jäljellä..

Lekuri ronkki kovakouraisesti jotta käynnistyisi itsekseen tänään.. Huomenna aamulla pitää mennä sinne sitten lääkkeillä käynnistettäväksi. Ei kuulemma viitti antaa mennä enää viikonlopun yli kuitenkaan. Olisivat jo tänään ottaneet osastolle, mutta ruuhkaa on kuulemma hieman..Eli saan siis odotella huomiseen aamuun..

Äsken hieman yli kolme meni limatulppa ja supistellutkin on jo hieman aamusta lähtien, välillä enemmän ja välillä vähemmän.Saas nähä nyt..

♥No se on aika varmaa että toinen lapsemme syntyy nyt viikonlopun aikana♥




27. elokuuta 2008

Sairaalakassi ja "viimeisen päivän" töpinöitä

Sairaalakassin pakkaus vihdoin ja viimein..

Minulle:
  • Puhtaat vaatteet itselle päälle jo mennessä, samat kotiin tullessa sitten..
  • Kaarituettomat äitiys/imetysliivit
  • Liivinsuojia (tsi)
  • omat sukat tai paritkin
  • Hammasharja ja hammastahnaa
  • Dödö
  • Huulirasva
  • Kosteusvoide
  • Suihkuaineet; shampoo+hoitoaine+vartalopesu
  • Sudokuja ja ristikoita sekä pari toimivaa kuulakärkikynää
  • Joku vihko mihin kirjoitella asioita muistiin
  • Kamera ja akkulaturi
  • Kännykkä ja laturi
  • Rusinoita
  • Paljon ponnistusvoimaa ja äitipoweria!
Vauvalle:
  • vaatteet; body, potkuhousut, hattu, tumput, sukat ja kevyttoppapuku. Ainakin..
  • Kantoliina hug-a-bub ja muistin virkistämiseksi sidontaohjeet
  • Turvakaukalo on jo ollut autossa kiinnitettynä pari viikkoa..
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jospa sitä oikeasti saisi jäädä huomenna käynnistykseen..On niin hankalaa jo liikkua ja olla kaikkien kipujen kanssa..

Tänään pitää pestä pari koneellista pyykkiä, ommella vielä pari vaippaa jos vaan materiaalit riittää, vaihtaa akvaarioon vedet ja levätä. Ehkä tämä tästä..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jännittääkin.

26. elokuuta 2008

Rv 38+0 ja lisää tsi-kestovaippoja


Oujee, raskausviikko 38+0 tänään..Mihin kaikki aika on mennyt?
Ylihuomenna eli torstaina on sitten se masukin painoarviopäivä, pitänee kaiken varalta pakata viimeistään huomenna se sairaalakassi..En ole vielä kerennyt..☺

Jännittää jo niin että on perhosia masussa..Toivon kyllä että käynnistettäisiin synnytys jo..Saisi pienen ihmeen syliin ehkä jo perjantaina ♥ Luulisi kyllä että ehkä jo aijemminkin kun on paikat hieman raollaan jo valmiiksi..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Erikan synnytys käynnistettiin silloin EKKS:ssä myös torstaina silloin 16.3.2006 puolenpäivän aikaan ja Erika-tyttö syntyi rv 40+1 perjantaina 17.3. 21.15..
Synnytyksen kesto oli 20,5h ja ponnistusvaihe silloin 45min. (Pitkästä ponnistusajasta syytän kyllä epiduraalia jonka teho oli vielä voimissaan kun alettiin ponnistaa, en tuntenut supistuksia kunnolla joten ponnistustehot olivat hukassa.)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Lisää näpsykiinnitteisiä tsi-vaippoja kierrätysmateriaaleista..
(Kaava imse vimsen 3-6kg sisävaippa)
Vasen sisätaskuvaippa: uloin kerros kierrätys polyesteripaitaa, sisällä samaa vanhaa pyyhettä ja kierrätysflanellia sisin kerros.
Oikealla olevat ovat sisävaippoja myöskin kierrätysmateriaaleista..Alemmassa valkoisessa on kaksi kerrosta froteepyyhettä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Neulavihkohässäkkä


Pikainen väsäys silmäneuloille, ovat kaikki aina hukassa muuten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt duunaamaan vauhdilla ruokaa ennen kuin lähdetään kylille koko perheen voimin..

20. elokuuta 2008

Pakko katsoa..

♥ Tänään palaa iki-ihana sarjamurhaaja Dexter ruutuun Nelosella klo: 22.00 ♥


Sitä ennen pitäs tänään päivällä varmaan raivata tää miun vaippaompelimo pois olohuoneesta ja raivata nuo pyykkitelineetkin kasaan..Pitää myös kattoa koneelta viime viikon House ja illalla sitten uusin jakso telkkarista..Siis jos meillä näkyy telkkari taaskaan.

Tulee joku kyläläinen jamppa illalla ihmettelemään oman tikiboxinsa kanssa et miksei meillä näy telkkari kunnolla..taaskaan ei löydä noita plus-korttikanavia..kuulemma tuossa 100m päässä eli viereisessä talossa näkyy myös fakta..Eli pitäs kaiken järjen mukaan näkyä kyllä meilläkin..Vika on joko poksissa tai sitten jossain muussa..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jotenkii huomaa että ei oo oikeen kanavat näkyny ku illat on saanu istuu ja ommella ☺
Nyt on vaan tarranauha kabut ja pitäs varmaan ommella sit nepparikäyttösii vaippoja..Nepit ois kivoja mutta tässä konkurssissa ei ole niitä varaa hommailla..ei myöskään sitä leveetä, pehmeää tarranauhaa..kapeaa kyllä löytyy miehen työpaikalta omakustannehintaan niinkuin lankojakin..

Harmittaa kun ainakin yksi miun kangaspalalaatikko on vielä Lappeenrannan asunnolla jemmassa, siellä ois hyviä kankaita noiden sisävaippojen päällisiksi..

Pitänee ensin koittaa käyttää noita kierrätyskankaita pois..Onhan niitäkin aika pino tuossa..Lisäimuja pitäisi ommella aika paljon, mietin et jos tekis sellasia pyöreähköjä tiimalaseja..pitäs vaan kaavaa niihin virittää..No jos sovellan noista tsi-vaippakaavoista sitten lisäimujen kaavat..tulee ainakin suht ok kokosia sitten niistä..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kysyin mieheltä että saanko tuhota toisen vanhan pyyhkeen, kuulemma saan kunhan jää ees pari mihin kuivata ittensä suihkun jälkeen.


Pitänee kuitenkin siirtää ompelimo tuonne vauvan huoneeseen, josta pitäisi muuten ottaa uusia kuvia nyt kun on verhot yms paikallaan..taidan ottaa ne kuvat ennen kun siirrän kankaat ja koneet sinne. ☺

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin eilen muuten kirjastosta hakemassa sen Satumainen Talvi-kirjan, ihan ihania ne kaikki jutut siinä..en vaan tiedä että milloin kerkeisin niitä tekemään..hinku ois kova mutta ei ole oikeen materiaaleja eikä budjettia alkaa vielä villiintymään..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotaan miehen kanssa että kaikki menee yhellä tietyllä elämän saralla niinkuin ollaan nyt suunniteltu ja elämä helpottuu..toivotaan parasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ensi viikon torstaina olisikin sitten jo se vauvan painoarvio..kuinkakohan nopeasti viikko menee? Tai syntyyköhän tämä pieni otus jo ennen sitä..?

Kerkesimpäs!

Jo maanantaina mies soitti kesken päivän että lähikirppiksellä on jotain mitä haluan..Nyt tänään oli sitten kirppis taas auki ja tämä lähti mukaan niinkuin mies ennustikin..Oli itseasiassa veljeltään(?) kuullut että siellä on tälläinen..

♥ Projekti nukkekoti ♥


Nyt kun vielä joskus revin aikaa aloittaa tämänkin homman..

Kestovaippailua ja ompeluhommia

Dodih, nyt oltais sit oikeen "ryminällä" yli ennenaikaisuuden..
Tänään keskiviikkona rv 37+1 eli 38 raskausviikko menossa jo! ☺

Eilen tiistaina oli taas neuvola ja kaikki edelleen hyvin, pissat puhtaat ja masun kasvu tasaantunut, muksu tukevasti pää alhaalla ja "lähtökuopissa". Verenpainekkin oli taas 108/67 eli ihan samoissa lukemissa kun aijemminkin. Hemoglobiinia ei taaskaan mitattu, mutta kaipa se on ok. Jonkin verran on välillä supistellut, muttei niin kovaa että tosissaan ottaisin vielä..Olisi toisaalta ihanaa kun menisi vedet niin tietäisi että vauva tulee tosiaankin 24h sisällä ♥

Ensi viikolla miulla ei olekaan neuvolaan kun on silloin torstaina se vauvan painoarvio..Neuvolatäti kehoitti pakkaamaan sairaalakassin mukaan sinne..Pitänee pakata sitten, voihan sen jättää autoon jos ei tarvitse vielä sinne sairaalaan jäädä..Veikkaanpa vaan että haluavat käynnistää sen silloin, tuskin mahtuu muuten tulemaan jollei ole kasvu hidastunut yhtään..Leikkelyt ei kuullosta yhtään hyvälle..

Olisi kyllä ihanaa kokeilla sitä synnytysallasta mikä siellä on, toivottavasti saisin koittaa ☺
Olisi myös kivaa jos olisi mahdollista selvitä synnytyksestä ilman epiduraalia, jotenkin oli ikävä viimeeksi kun toinen jalka meni sellaiseksi kylmäksi ja nihkeeksi, ihan kuin se olisi ollut jonkun muun jalka..Ja miulla oli myös vuoden verran aavetuntoja tuolla selkärangassa juuri siinä kohtaa mihin sen epin laittoivat..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin eilen neuvolan jälkeen Vihannin Spr:n kirppiksellä ja pääsin tutustumaan kassapöydän alla oleviin tilkku/kangas laatikoihin. Sain jonkin verran flanellia ja muita kankaita joista voi kestovaippoja ommella. Lupasin jonkinmoisen mallin niille sinne viedä..Kohan nyt ensin saan omat kestovarastot tarpeeksi täyteen ☺

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ihan ekat tsi-sisävaipat:

Malli: Imse Vimse - New Born (3-6kg) luomupuuvilla sisävaippa (äitiys-pakkaus)

Vasemman puoleinen on hitusen pienempi vielä kuin toinen, joku urpo unohti laittaa saumavarat..Toisessakaan ei ole saumavaroja mutta reunat huoliteltu puuvilla-kanttinauhalla.
Sisäkerros on kohtalaisen paksua (viltti)fleeceä, sisällä kerros vanhaa frotee-pyyhettä ja päällimmäinen kerros miun ihanaa vanhaa puuvillapaitaa.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua joka johtuu tsi-vaippojen laadusta ☺
Noh, ei kukaan ole seppä saatikka kestovaippaompelija syntyessään..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tsi-tasku/sisävaipat

Ruudullinen
vaippa: malli sama Imse Vimse - New Born (3-6kg)
Ruudullinen kangas kierrätyksestä, sisällä kaksi kerrosta vanhaa froteepyyhettä ja sisin kerros kierrätys sherpaa eli puuvillafleeceä.


Pilkullinen ja eläinkuosi

koko S (5-7kg)
- Mallin otin jostain käsityölehdestä kirjastosta
Sisäkerros on samaa (viltti)fleeceä kuin ensimmäisissäkin, sisällä kerros vanhaa frotee-pyyhettä ja päällimmäinen kerros; eläinkuosikangas on jotain joustavaa puuvillasekoitetta miun vanhasta kulahtaneesta paidasta ja pilkullinen joustavaa puuvillaneulosta kierrätyksestä.

♥ Näistä tuli ihan ihanat ♥

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisi tänään mennä kirjastolle hakemaan se Tilda "Satumainen Talvi - ompelua ja askartelua"-kirja..Varasin sen viime viikolla sieltä.. ♥ Jos se nyt tänään tulee sinne..

Pitää käydä samalla kurkkaamassa sitä Vihannin yhtä kauppaa missä ilmeisesti myydään jotain ompelujuttuja..Tartteis nimittäin lisää pehmeää ja leveää tarranauhaa ☺ Pitäis kopioida noista imse vimsen kuorista kaava et saisin tehtyä tuosta norsukankaasta kuoren tässä ennen synnyttämään lähtöä..Pitää kyl viel lisää noita sisävaippojakin tehdä..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lapsi huutelee tuossa "Rakastan siuta, heippa kärpänen!"