21. kesäkuuta 2015

Riinet

Lapset tilasivat jo viime vuonna minulta Mekkotehdas-kirjasta mekot. Nyt vihdoin oli aikaa ja inspiraatiota ommella. Molemmille tein Riine-kaavoilla, Erikan mekon kaava tosin suurennettu ja pidennetty 122-128cm kaavasta. Kankaat kaapin kätköistä ja suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleja. 






Vielä pitää pienimmälle ommella oma Riine. Mitäköhän herkkukankaita siihen löydän?

Pivikki 

12. kesäkuuta 2015

Tähdissä

...on toivottavasti hyvä pienen nukkua.


Olen ollut tänään kotona tämän armottoman kurkkukivun ja kähisevän ääneni kanssa. Jonkun viruksen olen jostain napannut kun ei angiinaa ollut testien mukaan. Ääni on poissa toista päivää ja olo muutenkin aika kehno. Sängyn pohjalla mennyt melkein koko päivä.

Nyt illasta jaksoin jopa edistää kirppisvisiotani eteenpäin ja surautin saumurilla syksyn vauvalle uudet lakanat. Lakana siis euron kirppislöytö viime viikolta. Hyvin sai aikuisten lakanasta aluslakanapussukan patjalle ja pussilakanan. Tyynyynkin vielä riittäisi, muttei taida vauva tyynyä tarvita.

Pinnasänkykin oli löytö Raahen roskalava-ryhmästä, vaati vain hieman tukitoimia ja pari uutta ruuvia. Ihana sinänsä kun siitä voi irrottaa toisen laidan pois eli onnistuu telakointi meidän parisänkyyn hyvin.

Mitä hyviä löytöjä sinä olet tehnyt aikojen saatossa? 

Pivikki 

10. kesäkuuta 2015

Vuosi

Vuosi sitten ostin nämä Vans-tennarit Tallinnasta. Ikä näkyy ja kova käyttö. Kolmen viikon päästä taas pikareissulle Tallinnnaan. Ties vaikka uudet kengät sieltä löydän taas vuodeksi.


Kummallista olla kaksin pienimmän kanssa ulkoilemassa. Keskimmäinen on kaverilla leikkimässä ja isoin partioleirillä kolme päivää. Mieskin on iltavuorossa. 

Laatuaikaa kaksin pienen kanssa. Korvaamatonta ♡
Tultiin Lampinsaaren uimalammelle ihmettelemään kesää, kerrankin paistaa aurinko. 

Pivikki 

6. kesäkuuta 2015

Virkuoosi?

Omistan levottomat kädet ja virkkasin työharjoittelussa pari kissaa.


Ohje näihin löytyy kotivinkin sivuilta.

Pivikki 

5. kesäkuuta 2015

Kalenteri

Huh, taas viikko juostu kalenterin perässä. Lisää aikoja laitettu muistiin ja kansiin. Vielä kaksi viikkoa työharjoittelua jäljellä. Tänään meillä kotona alkaa uusi ajanjakso, keskimmäisen tytön toimintaterapian aikakausi. Tytöllä on siis erinnäisiä adhd-oireita. Ei ole meidän arki koskaan kovin tylsää siis. 


Huomenna vielä miulla harkkapäivä, sunnuntaina onneksi jo vapaapäivä vaihteeksi. On melkoista pyöritystä tämä kahden opiskelevan vanhemman ja kolmen mukelon arki. Kaksi viikkoa vielä ja sitten hellittää!

Kalenteri on muuten ainakin Facebookissa esitelty aiemmin. Olen siis tuunannut ammattiliiton perusvuosikalenterin itselleni sopivammaksi. 

Pivikki