23. syyskuuta 2012

Fantasialangoista seinätekstiili 22-23.9.2012

"Perehdytään värttinällä ja rukilla kehräämiseen. Laitamme kertausvaiheessa lankoihin paljetteja, nappeja, höyheniä, helmiä ja mielikuvitusta. Näin valmistuu uniikkeja taide/fantasialankoja, joista teemme herkullisia taideteoksia, unelmia. Tekniikoina neulominen, virkkaus ja kirjonta. Taideteokset valokuvataan ja näin meillä on originelli ja valokuvataideteos. Valokuvaa voimme työstää vielä pitemmälle, tulevaisuuteen. Iloisin mielin kohti taideseikkailua ja elämystä. Tervetuloa! Tarvikkeet; rukki, värttinä ( saa myös lainaan) kehruukuituja, jämälankoja, ompelulankoja, kirjontalankoja, helmiä, nappeja, paljetteja, aarteita. Paljon pieniä ja jonkunverran isoja. Vanhoja negatiiveja, neulepuikkoja, virkkuukoukkuja, neuloja, kamera."
 
Tälläinen teksti Raahe opiston kurssitarjontavihkosessa sai minut pomppimaan innosta. Pakkohan tuonne oli päästä! Opettajana toimi kukas muukaan kuin Lennun Pajan Lennu eli Nivan Leena ♥ Joten ilmoittauduin heti kun sai ja aloin keräämään aarteita ja juttuja omiin fantasialankoihini.
 Melkein kaikki romppeeni mahtuivat neulontapakkiini...


Lennu kertoi meille fantasilangoista, freeform knitting ja crochetista eli vapaasta neulomisesta ja virkkauksesta. Kaikki osallistujat istuivat hiljaa ja kihisyttelivät ideoita päissään samalla kun katselimme kuvia www.knotjustknitting.comista. Vallan kummallista että niin monta naista ja aivan hiljaista. Sitten Lennu rakensi värttinän puukepistä, cd-levystä ja pienestä ruuvattavasta koukusta. Ja näytti että se tosiaan toimii! (Idean cd-värttinään saanut kuulemma amerikkalaisen neule/kehruupostituslistan(?) kautta.)

 

Rakensimme jokainen oman värttinämme ja aloimme treenaamaan värttinäkehräystä. Muut kokeilivat kehrätä merinovillatopsista, miulla oli paljon hahtuvalankaa mukana joka muuntui ehkä jopa liiankin helposti monenkirjavaksi langaksi. Käytin kaikki hahtuvanjämäni ensimmäiseen taidelankaani.

 
Miun värttinäkehräys menossa.  (Kuva: Leena Niva)

 
 

Ensimmäisen kehruun jälkeen pujottelin kirjontalankaan helmiäisnappeja, lasikristalleja ja pieniä kirkkaita muovihelmiä. Kertasin alkuperäisen villalangan kirjontalangan kanssa, jolloin detaljit tarttuivat lankaan muodostaen siitä vielä erikoisemman langan. Kotona kastelin vyyhdin ja suoristin sen yön yli roikottamalla painon avulla, jolloin langasta hävisi pahimmat kirraukset ja langasta tuli muutenkin tiiviimpää kylmän veden ansiosta. Alla valmis vyyhti.


Lennu oli tuonut paikalle myös modernin rukkinsa. Sillä kokeilin myös kehräämistä, tosin valmislangoista.
 
  

Ensimmäinen yritys kaupan villalangasta ja novitan puropätkistä ei onnistunut kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Ei siis mennyt niinkuin Strömsössä. Varmaankin hieman huokosempaan villalankaan paremmin tarttuisi, pitänee kokeilla vielä kotona värttinällä uudestaan.
 

Toinen kokeilu oli pumpulilangan, paljettien ja vaaleanpunaisen hörhölangan risteytys. Tuli aika ihanaa ja iso vyyhti lankaa johonkin ihanaan prinsessaneuleeseen käytettäväksi.


Olin neulonut ja virkannut kehräämästäni kirjavasta langasta vapaallatyylillä palasen, jonka liitin vanerinpalaan yksinäisellä neulepuikolle kiinnitettynä. Freeform-teemaan sopien kirjoitin tussilla vanerin nurkkaan "No limits".  


Tässä vielä joitakin muiden oppilaiden fantasiatekstiilejä. 
(Lupa julkaisuun saatu.)

 
 

Raahe opistolla tulee joskus lähiaikoina mein hienojen fantasialankatekstiilien näyttely, sinne siis sankoin joukoin ihmettelemään freeform-tekemistä! Ja poiketkaa Raahessa käydessänne Lennun Pajallakin ihanien lankojen ja ideoiden taikamaassa! 

Onneksi minulle jäi vielä paljon ideoita ja cd-värttinä. Joutunee ehkä jostain rukinkin joskus hankkimaan...kipinä kehruuhommiin saatu. Tämä ei varmasti jää tähän!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti