6. maaliskuuta 2012

Maaliskuu jo...

Kotona ei ole tapahtunut oikeastaan mitään...Lääkärissä ja ylimääräisissä ultrissa ollaan ravattu raskauden laadun vuoksi.  (Raskaus ei siis ns. normaali kaksosraskaus vaan diamnioottis- monokoriaalinen. Vauvat siis identtiset,  vauvoilla on yhteinen istukka ja suonikalvo, mutta omat vesipussit.)  Hieman ongelmia on jo ollut matkassa, mutta niistä ollaan onneksi selvitty säikähdyksillä. (Jos jokaisesta  kyyneleestä saisi euron, olisimme jo rikkaita.) Seuranta siirtyi nyt siis OYS:siin hyvien lääkärien käsiin. Nyt vain toivomme että kaikki on vauvoilla hyvin ja tälläkin raskaustarinalla on onnellinen loppu. Sairaslomalla olen ollut jo helmikuun lopusta lähtien, ainakin maaliskuun loppuun - tuskin töihin enää keväällä palaan (?). Toisaalta hyvä että saan olla isompien kanssa mahdollisimman paljon nyt ennen kuin vauvat sitten syntyvät, mutta olen koko ajan niin väsynyt ettei minusta ole oikein tekemään mitään. Päivä kerrallaan, muuta ei voi. Seuraava ultra Oyssissa on 19.3, eli kahden viikon päästä...

Joitakin pieniä juttuja olen saanut aikaseksi, kuten aloitin tilkkupeiton virkkaamisen jämälangoista. Alunperin näistäkin piti tulla kaksi pientä vilttiä vauvoille, tulee vaan vääjäämättömästi niin tytönväriset, ja emme vielä tiedä tiedä vauvojen sukupuolta...joten tästä taiutaa tulla ihan vaan iso viltti mein olkkariin.


Kirppiksellä olen voimiani kuluttanut ja joitakin pieniä juttuja löytänytkin...kuten vanhan sellaisen kuvussa olevan kellon, josta irrotin kellokoneiston alla olevaan  kelloprojektiini ja kupu tulee muuhun käyttöön myöhemmin. 


Tänään löysin Ylivieskasta keittiöömme uuden kapan ja ihanan vanhan valokuvakehyksen.


Kotoilussa on puolensa, kerkeää lukea liikaa lehtiä ja kokeilla kaikenlaista kuten Pirkan lehdessa (ja netissä *klik*) olleita mustikkamasariineja. (Pohjataikinaan laitan seuraavaksi hieman vähemmän jauhoja, ohjeessa oli 3,5dl, joka oli mielestäni hieman liikaa ja taikina oli semmoista murua. Varmaankin jopa desi vähemmänkin riittäisi?) On muuten hyviä 


1 kommentti:

  1. Ihanan näköisiä nuo tilkut, paljon oletkin saanut aikaiseksi! Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista