27. syyskuuta 2014

Lauantaina

Viikot menee niin vauhdilla kun koulussa olen...tuntuu että ei oikein muuta aikaa ole, vaikka paljon kerkeää tehdä koulun ulkopuolellakin. Korkeakoulussa on tunnetusti paljon tehtäviä ja tietenkin myös kotiin. 

Tällä viikolla kerettiin silti uusia miehen kanssa laminaatteja kotiimme. Mietittiin miten ollaankin tehty pimeä asunto silloin kuutisen vuotta sitten laittamalla eteiseen ja keittiöön tummat laminaatit. No, nyt se on "korjattu" vaihtamalla uudet vaaleat tilalle ♡

Ennen näytti siis tältä:


Purkukuva on eteisestä, sieltä otan tämän hetken kuvaa kunhan olisi vähän valoisampaa (ja ei niin kaaos) eli päivällä.


Surautin Ikean kankaasta uuden pöytäliinan mätsäämään lattiaan. ♡


Lattian ollessa valmis käytiin vielä koko perheen kera ulkona oleilemassa. Kova tuuli kävi ytimiin, ei ollenkaan kiva syysilma. Onneksi kuuma kaakao pelastaa joka kerta.


Tässä vielä iltakuvaa lattiasta, hieman tummempi kuvassa kuin aiemmassa päivällä otetussa. Mut mie niiiiin Rakastan tätä! 


Toki vielä on vähän listahommia ja pientä hienosäätöä, päätimme että myö keittiön kaappien vetimet menee uusiksi...Jotenkin  aina sitä keksitään uutta ja "remontti" ei lopu koskaan...

Harmittaa kun kivat syyskelit ja lenkkeilyilmat menee ohi, toissa maanantaina vasen polveni paukahti kahvakuulassa ja nyt sit parannellaan tulehduskipulääkkeiden ja panadolin voimalla. Mitään ei sen suuremmin rikki röntgenkuvien perusteella, joku vinksahdus siellä kävi. Jospa siitä vielä lenkkeilyjalka tulisi! 

Kivaa viikonlopun jatkoa teille ja pysykää terveinä!

Pivikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti