12. toukokuuta 2013

Keikauskakkua äidille ♥

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!
 
Meillä eilen leivottiin jo miehen nimipäivänä hyväksi havaittua keikauskakkua.












Mansikkainen keikauskakku 
250g pakastemansikoita
200g huoneenlämpöistä voita
2dl sokeria
4 kananmunaa
3dl vehnäjauhoa
2tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
ruokokidesokeria vuoan jauhoittamiseen

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, lisää munat yksitellen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään ja siivilöi vaahtoon. Voitele vuoka ja sokeroi se ruokokidesokerilla. Levitä jäässä olevat mansikat pohjalle ja kaada taikina päälle. Paista kakkua uunin keskiosassa 175 asteessa noin tunti. Kokeile kypsyys puutikulla, kakku ei saa olla liian kuivaa, joten saa hieman tarttua taikinaa tikkuun. Anna kakun jäähtyä hieman, irrota esim. veitsellä hieman vuoan reunoista jotta keikaus käy helpommin. Kumoa kakku nopeasti tarjoiluastialle. Kakun kanssa sopii mainiosti vaikka vaniljajäätelö, kermavaahto ja vaniljakastike. Hyvää se on pelkästäänkin

Tänään ennen kuin kerkesin kamerani kanssa paikalle, oli melkein puolet kakusta jo syöty Söin itsekin palan sängyssä ennen nousemista cappuccinon kera. Ihanat kortit lapset askarrelleet miulle, toiskohan joku cappuccinoa ja kakkua tarjottimella sänkyyn...Sanoin eilen etten nouse sängystä ennen kuin saan ne ja Erika sanoi "Aika kauan saat sit oottaa...ei sängyssä saa syödä."
 


Terkkuja isoäidille Lappeenrantaan
 
Äiti nauraa meidän nauruamme,
itkee kyyneliämme,
vastaa meidän rakkauteemme,
pelkää meidän pelkojamme.
Äiti elää myötä iloissamme,
huolehtii kaikkia huoliamme
ja kaikki toivomme,
kaikki unelmamme äiti toivoo
ja uneksii kanssamme.
~Julia Summers~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti