Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste odotus. Näytä kaikki tekstit

22. syyskuuta 2015

Elvis tuli taloon ♡

Perjantaina syntyi pieni poika kovasti odotettuna ja rakkaudella tehtynä. Mittoja pienellä miehellä oli 3380g ja 50,5cm. Isompaahan meille odotettiin viimeisimmän ultran perusteella ja siksi käynnisteltiinkin jo ennen laskettua aikaa.

Eilen päästiin jo onneksi kotiin illansuussa, alkoi maistua puulta sairaalassa pötköttely. Siskot ihan mielissään vauvaa hoitavat ja uutta ihmistaimea ihmettelevät. Ihmeissään ollaan me vanhemmatkin vielä, miten voikin pieni ihminen olla suloinen ja ainutkertainen. 

Rakastuneita ollaan koko perhe ♡


♡ 
Pivikki 

13. syyskuuta 2015

Pesä vauvalle

Haaveilin jo jokusen viikon Babynestistä vauvalle törmättyäni näihin parissakin seuraamassani Facebookin ompeluryhmässä. 

Eilen käytiin lantiokipujen uhallakin liikehtimässä Ylivieskassa ja sieltä kangaskaupasta löysin täydellisen kankaan mein pienen Elviksen omaan pesään. Ostin samalla myös vaniljan väristä kanttinauhaa kiristyskujaan ja kankaaseen mätsäävää nyöriä myös. 

Eilen esipesin kankaan ja tänään sitten silitin ja aloin hommiin. Ohjeita babynestin tekemiseen löytyy jo monista blogeista ihan googlettamalla,  joten en linkkaa tähän yhtään tiettyä ohjetta. Halusin vauvamme pesään vähän enemmän kasvuvaraa, joten tein tästä 85cm pitkän. Niin, ja Pinterestistä löytyy myös kaavakuvia ja ohjeita helamykke. 




Nyt mie oon ihan valmis tuomaan vauvan kotiin...

Raskausviikko 39 alkoi tänään, keskiviikkona on lekurikäynti ja katsotaanpa jos saisi lupaa käynnistellä jo miun pahojen liikuntakyvyn vieneiden liitoskipujen vuoksi.

♡
Pivikki 

30. elokuuta 2015

Juhlahumussa

Tänä viikonloppuna juhlittiin keskimmäistä tytärtämme Eveliinaa. Nuori neiti täytti jo seitsemän vuotta! Hurjaa vauhtia vuodet vierii. Tyttö on reipas, energinen ekaluokkalainen jolla ei ideat ja tekeminen lopu kesken sateisimpanakaan päivänä. Myös hyvää sydäntä ja ymmärrystä muiden huolille tytöltä löytyy. Niin rohkea ja reipas lapsi ♡ Rakastan!






Tyttö halusi itse jonkin kivan kakkukuvan, ja kärkkäiseltä ei löytynyt kovin suurta valinnanvaraa - joten Hello Kitty kelpasi. Kakun välissä on taas banaania, vaniljarahkaa ja mansikkasosetta. Toimi ja kelpasi hyvin vieraille. Tyttö sai kivoja lahjoja ja ainakin loppuvuodeksi karkkia. 

♡

Itse olen voinut edelleen paksusti, vaikka onkin jo ihan kypsä olo tähän raskaana olemiseen. Parin viime päivän lämpöaalto tuntui olevan liikaa minulle ja mies haki meille asuntoon kellarista siirrettävän ilmastointilaitteen asunnon viilentämiseksi. Onneksi se toimi ja vähän helpotti tätä kuumuutta. Perjantaina kyllä satoi sitten vuorostaan koko päivän ja sekin auttoi oloon paljon.  

Kaivelin toissapäivänä lankalaatikkoani ja kaivoin sieltä joskus jostain purettuja Novitan puro-lankoja. Kerin ne vain vyyhdeitä keriksi ja kaivoin Naavakeijun Sipulipöksyjen ohjeen. Ohjeen löydät täältä: Neuleaddiktio-blogi. Pyllypuolen lisäykset tein ajatuksissani pieleen, mutta eikai tuo käytössä haittaa vaikka takasipuli leveneekin suht äkkinäisesti. Etupuoli meni jopa ohjeen mukaan.



Tänään neuloin pöksyt sitten valmiiksi, pitkälahkeisina. Lahkeiden pituus on noin 16cm. Koko on S ja puikkoina oli bambu neloset. Neuloin vielä tänään illalla norjalaismyssyn vauvalle samaisilla nelosilla ja purolla, pienimmällä silmukkamäärällä. Liian isohan se toki vastasyntyneelle on, mutta jospa se talven pakkasilla kuitenkin lämmittäisi.


Meinaa neuloosi iskeä...pelottaa.

Raskausviikkoja on tänään kasassa 36+0, joten jokunen viikko on vielä jäljellä vauvan odotusta. Puolentoista viikon päästä on synnytystapa-arvio, jolloin katsotaan vielä miten tyyppi on kasvanut ja miten hänet saadaan turvallisesti masun ulkopuolelle. Saati vaikuttaako sektioarpi mitenkään mihinkään.

Sain muuten DoperMamilta haasteen kertoa bloggaushistoriastani yms. Palaan siihen tällä viikolla kun saan hetken rauhaa lapsukaisien ollessa koulussa ja päiväunilla.

♡
Pivikki 

12. kesäkuuta 2015

Tähdissä

...on toivottavasti hyvä pienen nukkua.


Olen ollut tänään kotona tämän armottoman kurkkukivun ja kähisevän ääneni kanssa. Jonkun viruksen olen jostain napannut kun ei angiinaa ollut testien mukaan. Ääni on poissa toista päivää ja olo muutenkin aika kehno. Sängyn pohjalla mennyt melkein koko päivä.

Nyt illasta jaksoin jopa edistää kirppisvisiotani eteenpäin ja surautin saumurilla syksyn vauvalle uudet lakanat. Lakana siis euron kirppislöytö viime viikolta. Hyvin sai aikuisten lakanasta aluslakanapussukan patjalle ja pussilakanan. Tyynyynkin vielä riittäisi, muttei taida vauva tyynyä tarvita.

Pinnasänkykin oli löytö Raahen roskalava-ryhmästä, vaati vain hieman tukitoimia ja pari uutta ruuvia. Ihana sinänsä kun siitä voi irrottaa toisen laidan pois eli onnistuu telakointi meidän parisänkyyn hyvin.

Mitä hyviä löytöjä sinä olet tehnyt aikojen saatossa? 

♡
Pivikki 

28. toukokuuta 2015

Koukussa

Olen viime aikoina hurahtanut virkkaamiseen. Nyt on tekeillä syksyllä tulevalle vauvalle amigurumi -uninukke. 
Löysin Pinterestistä espanjankieliset ohjeet tähän, ja ihanan google kääntäjän kanssa vedin ohjeet suunnilleen tajuttavaan muotoon. 

Siniset osat on jo koukuteltu, tänään sain ihanalta ystävältä väreihin mätsäävää lankaa kasvoihin ja käsiin. Kiitos sinne naapuriin ♡

Niin tosiaan, meille tulee uusi vauva syksyllä. 

♡
Pivikki 

9. heinäkuuta 2012

Valmistautumista elokuun alkuun...


Lääkärillä viime viikolla selvisi että raskaus "puretaan" monokoriaalisuuden vuoksi raskausviikolla 36, jolleivat kaksoset synny ennen sitä.  Tuo maaginen raskausviikko 36 on siis elokuun alussa. Joten kiirettä pitää, vaikka lepokäskyn viime perjantaina painatuksen vuoksi sainkin. Istumista tietokoneella ja ompelukoneella ei lasketa siis rehkimiseksi. 


Pari päivää kestovaippajuttuja kahlattuani päätin ommella pienille prinsessoille sisävaippoja nettinöttösen kaavalla. Takasiivekkeitä pidennetty viidellä sentillä, jotta menee pidempään kuin alkukuukauden. Ulkopuolella raidallinen joustofrotee, kiinteinä imuna kaksi kerrosta froteeta, sisällä valkoinen coolmax. Meinaan vielä tehdä näihin lisäksi tiimaimut tai taittoimut pidempien päikkärien ajalle. Näitä teen kyllä lisää, ihania ja helppoja tehdä.

Valmistautumista vauvojen tuloon on varjostanut meinkin perheen voimat vienyt mahatauti (jota en saanut onneksi ainakaan vielä). Lapset oksenteli viime ke-to yön, sitten pe-la yön, nyt sitten miehellä on maha sekaisin. Toivottavasti parannutaan pian tästäkin rasittavuudesta. Ollaan sitten pesty kaikki lakanat, peitot, tyynyt ja melkein kaikki pyyhkeetkin. Tänään vasta kerkesin laittaa äitiyspakkauksista peitot ja lakanat pesuun. 

Tarkistuslista:
  • Vaunut hankittu
  • Toinen turvaistuin hankittu
  • Vaipat kaivettu kellarista
  • Vauvojen vaatteet jo lipastossa kokojärjestyksessä
  • Pinnasänky valmiiksi pedattuna
  • Amme ja siihen se jalusta hankittu selän säästämiseksi
  • Sairaalakassi pakkaamatta vielä
  • Lisää pieniä vaippoja hankittava/ommeltava
  • Autoon yksi lisäistuin ostettava
  • Vauvojen nimet vielä hieman haussa
  • Syöttötuolit hankkimatta (tosin niillä ei kovin kiire vielä)
Mitäs muuta me vielä tarvitaan kuin ne vauvat?
Vähiin käy aika ennen kuin loppuu...

♡

27. maaliskuuta 2012

Retro äitiysmekko

Iski ompelukärpänen tänään. Ompelin ikivanhasta kankaasta itselleni retro masumekon kevään ja kesän oleiluun. Kaavat löysin 2/2011 suuresta käsityölehdestä, joitakin pieniä muutoksia tein matkan varrella, kuten muutin takana olevia solmimisnauhojen päitä enempi seitkytlukulaisiksi. Osaan mie näköjään vielä ommella vaikka (vaatetus)artesaaniopinnoista on yli kymmenen vuotta. (Ja huomasin jopa tykkääväni kaavojen piirtämisestä ja muokkauksesta...pelottavaa.) Kuvia mekosta päälläni en laita, sillä näytän jo nyt rv 17+6 mammutilta. (Onneksi ei tarvi kauheesti liikkua ihmisten ilmoilla...) Kuvat kehnoja, sillä otin ne nyt illalla tohkeissani. Mekossa edessä laskokset, jotta masulle tulee riittävästi tilaa.


 Mekko takaa: 
Niskassa on halkio ja kaulus yhdistyy solmimisnauhoiksi. Omaan makuuni tuo kaulus on liian korkea ja aijonkin huomenna sitä vähän vielä tuunailla käsin ompelemalla edestä sirommaksi. (Kuvissa kaulus siis jo taitettuna kaksinkerron.)
 
 
Mitäs seuraavaksi ompelisi?

 

17. helmikuuta 2012

Blogihiljaisuuden syyt ♥

Alkuvuoden bloggailuinnon on vienut megalomaaninen pahoinvointi ja väsymys. Raskaustesti näytti plussaa jo toinen päivä tammikuuta, ensimmäinen ultra oli eilen. Yllätys olikin suuri kun vauvoja olikin KAKSI! Viikoja on kasassa nyt siis 12+3 ja kumpikin pieni vastasi mittoja, joten laskettu aika on 29.8.2012. Tokihan kaksoset usein syntyvät aiemmin...

Vauva A♥
 
 Vauva B♥
 ♥Kaksoset♥
 
Jotenkin ihan hassua, vasta pari päivää sitten sanoin miehelleni "Mitä jos siellä onkin kaksi, tää pahoinvointi ja väsymys on aivan eri luokkaa kuin Eveliinaa odottaessa?"
 
Huhhuh, milloinkohan tämän tajuaa kunnolla? 
Nyt vain toivotaan että raskaus sujuu hyvin ja molemmat on terveitä. ♥
 

26. elokuuta 2008

Rv 38+0 ja lisää tsi-kestovaippoja


Oujee, raskausviikko 38+0 tänään..Mihin kaikki aika on mennyt?
Ylihuomenna eli torstaina on sitten se masukin painoarviopäivä, pitänee kaiken varalta pakata viimeistään huomenna se sairaalakassi..En ole vielä kerennyt..☺

Jännittää jo niin että on perhosia masussa..Toivon kyllä että käynnistettäisiin synnytys jo..Saisi pienen ihmeen syliin ehkä jo perjantaina ♥ Luulisi kyllä että ehkä jo aijemminkin kun on paikat hieman raollaan jo valmiiksi..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Erikan synnytys käynnistettiin silloin EKKS:ssä myös torstaina silloin 16.3.2006 puolenpäivän aikaan ja Erika-tyttö syntyi rv 40+1 perjantaina 17.3. 21.15..
Synnytyksen kesto oli 20,5h ja ponnistusvaihe silloin 45min. (Pitkästä ponnistusajasta syytän kyllä epiduraalia jonka teho oli vielä voimissaan kun alettiin ponnistaa, en tuntenut supistuksia kunnolla joten ponnistustehot olivat hukassa.)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Lisää näpsykiinnitteisiä tsi-vaippoja kierrätysmateriaaleista..
(Kaava imse vimsen 3-6kg sisävaippa)
Vasen sisätaskuvaippa: uloin kerros kierrätys polyesteripaitaa, sisällä samaa vanhaa pyyhettä ja kierrätysflanellia sisin kerros.
Oikealla olevat ovat sisävaippoja myöskin kierrätysmateriaaleista..Alemmassa valkoisessa on kaksi kerrosta froteepyyhettä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Neulavihkohässäkkä


Pikainen väsäys silmäneuloille, ovat kaikki aina hukassa muuten.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt duunaamaan vauhdilla ruokaa ennen kuin lähdetään kylille koko perheen voimin..

20. elokuuta 2008

Pakko katsoa..

♥ Tänään palaa iki-ihana sarjamurhaaja Dexter ruutuun Nelosella klo: 22.00 ♥


Sitä ennen pitäs tänään päivällä varmaan raivata tää miun vaippaompelimo pois olohuoneesta ja raivata nuo pyykkitelineetkin kasaan..Pitää myös kattoa koneelta viime viikon House ja illalla sitten uusin jakso telkkarista..Siis jos meillä näkyy telkkari taaskaan.

Tulee joku kyläläinen jamppa illalla ihmettelemään oman tikiboxinsa kanssa et miksei meillä näy telkkari kunnolla..taaskaan ei löydä noita plus-korttikanavia..kuulemma tuossa 100m päässä eli viereisessä talossa näkyy myös fakta..Eli pitäs kaiken järjen mukaan näkyä kyllä meilläkin..Vika on joko poksissa tai sitten jossain muussa..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jotenkii huomaa että ei oo oikeen kanavat näkyny ku illat on saanu istuu ja ommella ☺
Nyt on vaan tarranauha kabut ja pitäs varmaan ommella sit nepparikäyttösii vaippoja..Nepit ois kivoja mutta tässä konkurssissa ei ole niitä varaa hommailla..ei myöskään sitä leveetä, pehmeää tarranauhaa..kapeaa kyllä löytyy miehen työpaikalta omakustannehintaan niinkuin lankojakin..

Harmittaa kun ainakin yksi miun kangaspalalaatikko on vielä Lappeenrannan asunnolla jemmassa, siellä ois hyviä kankaita noiden sisävaippojen päällisiksi..

Pitänee ensin koittaa käyttää noita kierrätyskankaita pois..Onhan niitäkin aika pino tuossa..Lisäimuja pitäisi ommella aika paljon, mietin et jos tekis sellasia pyöreähköjä tiimalaseja..pitäs vaan kaavaa niihin virittää..No jos sovellan noista tsi-vaippakaavoista sitten lisäimujen kaavat..tulee ainakin suht ok kokosia sitten niistä..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kysyin mieheltä että saanko tuhota toisen vanhan pyyhkeen, kuulemma saan kunhan jää ees pari mihin kuivata ittensä suihkun jälkeen.
☺

Pitänee kuitenkin siirtää ompelimo tuonne vauvan huoneeseen, josta pitäisi muuten ottaa uusia kuvia nyt kun on verhot yms paikallaan..taidan ottaa ne kuvat ennen kun siirrän kankaat ja koneet sinne. ☺

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin eilen muuten kirjastosta hakemassa sen Satumainen Talvi-kirjan, ihan ihania ne kaikki jutut siinä..en vaan tiedä että milloin kerkeisin niitä tekemään..hinku ois kova mutta ei ole oikeen materiaaleja eikä budjettia alkaa vielä villiintymään..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Toivotaan miehen kanssa että kaikki menee yhellä tietyllä elämän saralla niinkuin ollaan nyt suunniteltu ja elämä helpottuu..toivotaan parasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ensi viikon torstaina olisikin sitten jo se vauvan painoarvio..kuinkakohan nopeasti viikko menee? Tai syntyyköhän tämä pieni otus jo ennen sitä..?

Kestovaippailua ja ompeluhommia

Dodih, nyt oltais sit oikeen "ryminällä" yli ennenaikaisuuden..
Tänään keskiviikkona rv 37+1 eli 38 raskausviikko menossa jo! ☺

Eilen tiistaina oli taas neuvola ja kaikki edelleen hyvin, pissat puhtaat ja masun kasvu tasaantunut, muksu tukevasti pää alhaalla ja "lähtökuopissa". Verenpainekkin oli taas 108/67 eli ihan samoissa lukemissa kun aijemminkin. Hemoglobiinia ei taaskaan mitattu, mutta kaipa se on ok. Jonkin verran on välillä supistellut, muttei niin kovaa että tosissaan ottaisin vielä..Olisi toisaalta ihanaa kun menisi vedet niin tietäisi että vauva tulee tosiaankin 24h sisällä ♥

Ensi viikolla miulla ei olekaan neuvolaan kun on silloin torstaina se vauvan painoarvio..Neuvolatäti kehoitti pakkaamaan sairaalakassin mukaan sinne..Pitänee pakata sitten, voihan sen jättää autoon jos ei tarvitse vielä sinne sairaalaan jäädä..Veikkaanpa vaan että haluavat käynnistää sen silloin, tuskin mahtuu muuten tulemaan jollei ole kasvu hidastunut yhtään..Leikkelyt ei kuullosta yhtään hyvälle..

Olisi kyllä ihanaa kokeilla sitä synnytysallasta mikä siellä on, toivottavasti saisin koittaa ☺
Olisi myös kivaa jos olisi mahdollista selvitä synnytyksestä ilman epiduraalia, jotenkin oli ikävä viimeeksi kun toinen jalka meni sellaiseksi kylmäksi ja nihkeeksi, ihan kuin se olisi ollut jonkun muun jalka..Ja miulla oli myös vuoden verran aavetuntoja tuolla selkärangassa juuri siinä kohtaa mihin sen epin laittoivat..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin eilen neuvolan jälkeen Vihannin Spr:n kirppiksellä ja pääsin tutustumaan kassapöydän alla oleviin tilkku/kangas laatikoihin. Sain jonkin verran flanellia ja muita kankaita joista voi kestovaippoja ommella. Lupasin jonkinmoisen mallin niille sinne viedä..Kohan nyt ensin saan omat kestovarastot tarpeeksi täyteen ☺

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ihan ekat tsi-sisävaipat:

Malli: Imse Vimse - New Born (3-6kg) luomupuuvilla sisävaippa (äitiys-pakkaus)

Vasemman puoleinen on hitusen pienempi vielä kuin toinen, joku urpo unohti laittaa saumavarat..Toisessakaan ei ole saumavaroja mutta reunat huoliteltu puuvilla-kanttinauhalla.
Sisäkerros on kohtalaisen paksua (viltti)fleeceä, sisällä kerros vanhaa frotee-pyyhettä ja päällimmäinen kerros miun ihanaa vanhaa puuvillapaitaa.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua joka johtuu tsi-vaippojen laadusta ☺
Noh, ei kukaan ole seppä saatikka kestovaippaompelija syntyessään..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tsi-tasku/sisävaipat

Ruudullinen
vaippa: malli sama Imse Vimse - New Born (3-6kg)
Ruudullinen kangas kierrätyksestä, sisällä kaksi kerrosta vanhaa froteepyyhettä ja sisin kerros kierrätys sherpaa eli puuvillafleeceä.


Pilkullinen ja eläinkuosi

koko S (5-7kg)
- Mallin otin jostain käsityölehdestä kirjastosta
Sisäkerros on samaa (viltti)fleeceä kuin ensimmäisissäkin, sisällä kerros vanhaa frotee-pyyhettä ja päällimmäinen kerros; eläinkuosikangas on jotain joustavaa puuvillasekoitetta miun vanhasta kulahtaneesta paidasta ja pilkullinen joustavaa puuvillaneulosta kierrätyksestä.

♥ Näistä tuli ihan ihanat ♥

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Pitäisi tänään mennä kirjastolle hakemaan se Tilda "Satumainen Talvi - ompelua ja askartelua"-kirja..Varasin sen viime viikolla sieltä.. ♥ Jos se nyt tänään tulee sinne..

Pitää käydä samalla kurkkaamassa sitä Vihannin yhtä kauppaa missä ilmeisesti myydään jotain ompelujuttuja..Tartteis nimittäin lisää pehmeää ja leveää tarranauhaa ☺ Pitäis kopioida noista imse vimsen kuorista kaava et saisin tehtyä tuosta norsukankaasta kuoren tässä ennen synnyttämään lähtöä..Pitää kyl viel lisää noita sisävaippojakin tehdä..

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Lapsi huutelee tuossa "Rakastan siuta, heippa kärpänen!"

2. elokuuta 2008

Lauantai...

Viime yökii meni tosiaan huonosti nukkuessa ja kaikkea maan ja taivaan väliltä miettiessä..
Kauhea ikävä kullan kainaloon.

Oli hassua nukkua neljän tyynyn kanssa, tokihan se oli vaan hyvä miun möhömahalle :)
Sai ainakin tuettua itsensä hyvin näiden liitoskipujen kanssa. Silti on aina yhtä tuskaa nousta yöllä sängystä vessaan tai potattamaan Erikaa..Näytän varmaan ihan Quasimodolta yrittäessäni päästä sängystä ylös....

Miehen kans soiteltiin jo eilen ja sovittiin että tää päivä menee kamojen pakkaamiseen ja autoon survomiseen. Hyvä vaan ettei pidä kiirettä ja tapa itteensä nukahtamalla rattiin illalla. On kuitenkin tuo matka aika pitkä yksin ajaa painavalla pakulla. Ja huonoilla unilla. Mielummin pakkaa rauhassa ja ajatuksen kanssa eikä hötkyile. Äitini lupasi mennä auttamaan hommissa. Good.

Tuskin mie synnyttämään just nyt lähden kun mieskin on 500km päässä täältä..
no huonolla tuurilla tulee lähtö..tuskin kuitenkaan vielä..Tänään ois 34+4..
Valmista kauraa alan kyllä olemaan heti kun saan viikot vielä hieman paremmiksi. Menee yliaikaiseksi kuitenkin..Masukilla on hikkakin taas, enkä ole vielä edes aamukahvia juonut..

1. elokuuta 2008

Perjantai ilta yksin kotona..


Jopas on ollut hulinaa, eilen tuli veljeni ja veljenpoikani meille ohikulkumatkalla Kemiin.
Veljeni soitti eilen aamupäivälle että tulevat tupsahtamaan meille pikaisesti :)
Varsin mukava yllätys.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Miehelle soitin illalla kuuden maissa että onko monelta tulossa kotiin, sanoi olevansa juuri lähdössä Oulusta ajamaan kotia kohti..No, hetki meni ja puhelin alko huutelee et "anoppi" soittaa..Soitin sit takas raksulle ja pyysin soittamaan äidilleen.

Meni hetki ja mies soitti miulle takas ja kertoi rakkaan mumminsa menehtyneen.


Meni pala kurkkuun.


"Tunsitko taivaan kaartuvan,
siivilläs selkää koskevan.
Kuiskasin sen, et kuullut,
sua rakastan."

~Samuli Edelman~

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävelin pitkin seiniä ja en tiennyt mitenpäin olla. Itketti.

Pakko oli skarpata ja lähteä kauppaan että olisi edes jotain tarjottavaa velipojalle ja muksulle.
Ilta meni kuin sumussa. Mies tuli kotiin jossain välissä ja halattiin kovasti.

Kymmenen jälkeen pitikin jo lähteä hakemaan matkalaisia junalta. Siinä se loppuilta kului sitten lärpätellessä iloisemmissa merkeissä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään sitten päivällä Timi lähti ajamaan kohti Lappeenrantaa hakemaan loppuja kamoja talostamme, esim pinnasänky yms on edelleen siellä. Olisi tehnyt mieli mennä mukaan, mutta ei oikein tämä paksuna olo tee siitä autossa istumisesta nautittavaa..

Kello alkaa olee nyt kyllä niin paljon että nukkumaan pitää varmaan mennä..Yksin isoon sänkyyn. :(