Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätysmateriaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kierrätysmateriaalit. Näytä kaikki tekstit

21. kesäkuuta 2015

Riinet

Lapset tilasivat jo viime vuonna minulta Mekkotehdas-kirjasta mekot. Nyt vihdoin oli aikaa ja inspiraatiota ommella. Molemmille tein Riine-kaavoilla, Erikan mekon kaava tosin suurennettu ja pidennetty 122-128cm kaavasta. Kankaat kaapin kätköistä ja suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleja. 






Vielä pitää pienimmälle ommella oma Riine. Mitäköhän herkkukankaita siihen löydän?

♡
Pivikki 

12. kesäkuuta 2015

Tähdissä

...on toivottavasti hyvä pienen nukkua.


Olen ollut tänään kotona tämän armottoman kurkkukivun ja kähisevän ääneni kanssa. Jonkun viruksen olen jostain napannut kun ei angiinaa ollut testien mukaan. Ääni on poissa toista päivää ja olo muutenkin aika kehno. Sängyn pohjalla mennyt melkein koko päivä.

Nyt illasta jaksoin jopa edistää kirppisvisiotani eteenpäin ja surautin saumurilla syksyn vauvalle uudet lakanat. Lakana siis euron kirppislöytö viime viikolta. Hyvin sai aikuisten lakanasta aluslakanapussukan patjalle ja pussilakanan. Tyynyynkin vielä riittäisi, muttei taida vauva tyynyä tarvita.

Pinnasänkykin oli löytö Raahen roskalava-ryhmästä, vaati vain hieman tukitoimia ja pari uutta ruuvia. Ihana sinänsä kun siitä voi irrottaa toisen laidan pois eli onnistuu telakointi meidän parisänkyyn hyvin.

Mitä hyviä löytöjä sinä olet tehnyt aikojen saatossa? 

♡
Pivikki 

27. toukokuuta 2015

Pelastetut

Joku ihana oli jättänyt metallinkeräysastian viereen kaksi tälläistä melkein ehyttä, vaikkakin likaista lyhtyä. 

Korkeutta about 35cm, eli ei ihan pieniä lyhtyjä nämä ole. (Toisessa oli lasin kiinnikkeet irronneet, korjasin sen ja toisessa on tuo hattu osin irti.)

Jotenkin ajattelisin, että jos se joku ihana olisi irrottanut lasit lasinkeräykseen ja laittanut rungot metalliastiaan, jollei olisi halunnut että joku nämä vielä kelpuuttaa kotiinsa. Joten Iso Kiitos sille joka nämä oli adoptoitavaksi jättänyt.

Nyt pesemisen jälkeen nämä kelpaavat hyvin mein mökille! (Laittaisin parvekkeelle tai ulko-oven pieleen jos meillä ois sellaiset...)

Olen kateudesta vihreänä katsellut veljeni facebookkiin lataamia maisemakuvia mökiltä, 500km päästä meistä. Itse pääsemme sinne vasta kun meillä on lomaa opinnoista heinäkuun aikaan...Odottavan aika on pitkä.

♡

♡
Pivikki 

2. marraskuuta 2014

Lumen kunniaksi

Aamulla verhoja avatessa oli maa valkean hunnun peitossa. Lunta! Mahtavuutta, vihdoin kunnolla talven alku ♡

Käytiin ulkoilemassa perheen kera ja viskottiin vähän lumipallojakin riemuissamme. Iltapäivällä kerkesin vihdoin uusimman ihanan lehden kimppuun ja askarteluohjeesta innostuneena oli pakko vähän helmeillä lasten kanssa.



Helmet taas kierrätettyjä kaikista vanhoista koruista.


"Äiti, kuvaa miun koru! Ja mein uudet pannat jotka ompelit äsken kun ne on niin hienot!"





Yhden tähden ripustin ulko-oveemme ja kaksi keittiön verhoon. Alkaa jo jouluttaa...Ja näitä tähtiä teen varmasti lisää vielä. 

Joko sinua jouluttaa?

♡
Pivikki

30. lokakuuta 2014

Pienten tyttöjen huone

Noniin, nyt kuvia pienten emäntien huoneesta. Eilen tosiaan meni hermo ja laitoin rymsteeraten. Järjestys muuttui ja verhotkin vaihtui ohimennen takaisin edellisiin. Sai lintuverhot väistyä talven tieltä. Hankintalistalle menee ainakin matto ja uusi lamppu kattoon, on tosi pimeä illalla tuo huone. Ideoita kivoista lastenhuoneen valaisimista otan ilolla vastaan! 

Mutta nyt asiaan eli kuviin:















Sohva peittyi päiväpeittoon, mieli tekisi ommella irtopäälliset sohvaan...myös iso lattiatyyny (vieraspeittojemma) houkuttaisi ommella tytöille. Ikean hyllystä on hienosti pahvilla tehty mahdotonta ottaa leluja käyttöön, jospa joskus vielä oppivat siivoamaan edes vähät lelunsa niin saavat loputkin käyttöön. Pöytä ja tuolit ovat kirppislöytöjä, pöytä pitää jossain vaiheessa maalata, ei vaan tuo puunväri toimi miulle. Seinällä on miehen isovanhempien kodista tuodut poron sarvet, jotka jo pari kesää sitten maalasin pinkeiksi. Niiden alla on kirppislöytötauluja, joista tulee oma lapsuus mieleen - hyvin samankaltaisia kuvia oli silloin. 

Viritin eilen illalla Evelle yövalot lintuhäkkiin, mutta aamulla elohiiri tipautti muuntajan lattialle ja se meni rikki...joten hankintalistalla myös uudet kausivalot. Haluaisin tehdä pallovalot itse pingispalloista...pinterest ♡

Tai sitten vaan ostettava sellaiset pattereilla toimivat pikkuvalot häkkiin, ei tulisi ylimääräisiä ja vaarallisia johtoja lasten ulottuville.

Metallinen lastenkeinu on toissakesäinen sunnuntai-torikirppis löytö. Hassua, näin vasta jokunen kuukausi sitten saman keinun jossain sisustuslehdessä!  Puinen nukensänky on muuten jo edesmenneen äidinisäni tekemä äidilleni. Sen pohjassa lukee äitini nimi :)

Mutta nyt kivaa illan jatkoa, ruoanlaittoon tästä joutaa! 

♡
Pivikki

28. syyskuuta 2014

Viikonlopun pakollisella kirppisreissulla

Käytiin tänään "naapuri"kunnassa eli Ylivieskassa kirpparilla...Löysin aarteita. 







Kirja, kehys ja kakkupihdit...olipas hyvä kirppisreissu ♡

Kehys menee uusiokäyttöön, kirja lukemistoon ja kakkupihdit odottaa juhlia.

Millaisia löytöjä te olette tehneet?

♡

VinkVink, 
ihana arvonta menossa 

♡
Pivikki

26. elokuuta 2014

Tuunattu reppu ja arvonnan kivoimmat ideat/Voittajat

Huomenna lähtee tää emäntä kuluttamaan centrian penkkejä yli kolmeksi vuodeksi. Reppu, penaali ja kalenteri valmiina  (Siitä en tiedä onko miulla kaikki värit penaalissa näiden kaikkien vuosien jälkeen, mutta toivotaan :))

Reppu näytti tältä:



&

nyt näyttää tältä:





Ensitöikseni purin ylimääräiset taskut pois.
Sitten sudin ihan vaan remonttimaalilla kukan piiloon ennen kuin edes tiesin mitä tuleman pitää.

Kehittelin tuohon tähteä, tekstiä ja vaikka mitä mutta eräänä iltana haaveillessani taas omasta kuplasta idea pälkähti päähäni. Ja TaDaa, siinä se miun oma kupla custom-rekkareilla nyt on.

Eihän näytä enää lasten repulta? Mitä mieltä olette? Hitti vai huti?

☆

Noniin, ja sitten Parhaat Ideat reppuun satunnaisessa järjestyksessä:

Sude: 
Minä etsisin kirppareilta jonkun vanhan halvan ristipistotaulun, josta leikkaisin palat ainakin tuon isoimman taskun päälle ja jos piisaa niin sielä tuon pienemmänkin taskun päälle. Pysyvät ehkä ihan kunnon liimalla paikoillaan. Vetoketjuihin vielä villalangasta pienet kirjavat tupsut.

Nene:
Taskujen etupaneeleihin kankaat päälle. Minusta väriin sopis hyvin jokin mustvalkoinen aika graafinen tekstiili.

Hukkakukka:
Minä etsisin vaikka kymmenkunta kivalla kuvalla varustettua erinäköistä- ja kokoista pinssiä ja laittaisin ne reppuun, kukan ympärille ja minkä mihinkin. Helppoa! Sitten ylemmän taskun vetoketjun alle kivoja virkattuja pieniä kukkia ompelisin. :)

☆

Tarrat menee Nenelle, 
korvitset Sudelle ja omien värien mukainen ompelus Hukkakukalle. 

Hukkakukka, laitathan minulle väritoivetta myös ompelukseen.

 Laitelkaahan onnenmurujen sähköpostilla yhteystietoja niin saadaan palkinnot matkaan!

♡
Pivikki

29. kesäkuuta 2014

Lipasto

Mökillä oli vanha iso epäkäytännöllinen kaappi vuodesohvan ja ulko-oven välissä. Kauhee rotisko. Miehen kanssa päätettiin että nyt se lähtee ja etsittiin Lappeenrannan Hyötyhallista tilalle sopivampi ja sirompi lipasto. 
Hyötyhallista löytyi kahdeksalla eurolla hieman rähjääntynyt mustalla kontaktimuovilla päällystetty (Ikean) lipasto. Mukaan ja mökille lasten kanssa revittäväksi. Hyvä tuli. Nupit ei priimakunnossa olleet, mutta kierrätyksessä ei ollut kuutta samanlaista niin vanhat vielä jäivät.
Tadaa!
Nyt kelpaa laittaa reissuvaatteet laatikoihin ja olla kuin kotonaan mökillä.
Palaillaan! 
♡ 
Pivikki

15. helmikuuta 2014

Täältä bloggailen -haaste

Sain With all my love Jennalta kiva haasteen paljastaa mistä ja miten bloggailen. Kiitos ♡

Usein bloggaan kännykällä, joskus jaksan istahtaa koneelle makuuhuoneeseemme. Nyt koneelta tämä päivitys, sain vihdoin laitettua meidän uuteen win8-koneeseen sähköpostit ja kuvankäsittelyohjelmat eli paint.net ja photoscape..Kuvissa vielä vanha läppäri. (Ja laiska kun olen, tämä uusi kone on vanhan päällä pöydällä...vanhasta pitää poistaa kaikki kuvat sun muut vielä.)
 
Tänään oli siivouspäivä siten siis hyvä päivä ottaa pari kuvaakin nörtteilynurkasta.
Ompelukonepöytä on isoisoäitini peruja, ja olenkin itse lapsena ommellut tällä isomummolassa. Nyt pöytä siis toimittaa tietokonepöydän virkaa makuuhuoneessamme. Satulatuolin bongasin viime kesänä Lappeenrannasta sunnuntain torikirppikseltä alle kympillä ja uusin siihen revenneen kankaan. Seinälle on kertynyt yhtä sun toista ja ompelin koneen yläpuolelle kaksiosaisen liparepussukan kaikelle tärkeälle kuten laskuille ja muille lappusille.

Kolmiosaisen valokuvakollaasin lapsista tein Kärkkäiseltä löydetyistä edullisista pöytäkehyksistä (takana oli siis tukiosa, jonka revin irti) sekä vaaleanpunaisesta nauhasta nitojan avulla. Korviksille pitänee hankkia isompi taulu, tai sitten niitä on liikaa...







Haasteen saapi ottaa mukaansa jos haluaa, tämä kaksipäiväinen päänsärky (niskat jumissa) ei anna ajattelurauhaa..Emiliakin nukkuu, joten taidan mennä ottamaan pari keksiä ja kahvia :)

Kivaa viikonlopun jatkoa!
♡
Pivikki

11. helmikuuta 2014

Matami Muhkura

Omat muhkuraiset muodot tallennettu maalarinteipin, kipsinauhan ja ystävältä saadun vanhan naulakon avulla omaksi Matami Muhkuraksi eli sovitusnukeksi.
Hintaa tuli kaikkineen noin kolmisenkymmentä euroa. Lisätietoa valmistuksesta voin laittaa jos joku haluaa tietää :) 

Nyt vielä jos kerkeisi ommella itsellekin jotain...jokunen ihana kangas odottaa...


♡
Pivikki

12. tammikuuta 2014

Pallurat

Palluroita siellä, palluroita täällä. 
 
Taisin ottaa vaikutteita ARVONNASSA olevasta liinasta kun viikkopäivyriä perheellemme tein liitutaulutarrasta. Nyt pysytään kärryillä mitä missä milloin. Viikonpäivät tein kirppislöytö-dymolla, johon ostin viime vuonna mustaa nauhaa. hyvin sulautuu liitutaulutarraan. Maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, perjantai ja viimeinen pallura on muille jutuille.

Ulko-ovemme oviverhon tein viime vuonna vanhasta verhosta, johon parin päivän projektina painoin kangasväreillä tähtiä satunnaisen symmetrisesti.

Huoneistomme sähkötaulu on itsessään sopivan rouhea, joten sopii tyyliin.
 
Sain viimeiset lanu-näyttösuunnitelmatkin (palluroita siinäkin auottavana) opettajalle postitettua, jospa tämä nainen valmistuisi maaliskuussa! Huomenna alkaa taas uusi työviikko, ihanaa hommaa ihanien lasten ja mukavien aikuisten keskellä, tykkään kovasti.

♡
Pivikki