Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekkotehdas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mekkotehdas. Näytä kaikki tekstit

9. elokuuta 2015

Kolmevuotias

Tuntuu, että vasta äsken oli päivä joka pysäytti kaiken. Onni ja Suru. 

Aikaa on kulunut, haava on mennyt umpeen, muttei parantunut. Voiko lapsen kuolemasta koskaan parantuakkaan? En usko. 

Paljon olen tämän uuden raskauden myötä elänyt omia pelkojani, ollut kiitollinen jokaisesta päivästä kun tunnen potkuja mahassani, pelännyt joka kerta jos aikaa viimeisimmästä potkusta tai liikkeen tunteesta on mennyt enemmän kuin tavallisesti. Ennen rakenneultraa pelkäsin alitajuisesti niin paljon, että näin monta viikkoa putkeen painajaisia vauvan menetyksestä ja Ellinoorasta. Kun ultra oli ohi, eikä mitään syytä huoleen ollut, painajaiset katosivat sinne mistä ilmestyivätkin. Onneksi valveilla hurjaa lamaannuttavaa pelkoa ei ole ollut. 

Meillä on ollut onnea kun olemme saaneet ihanan Emilian pitää rajusta alusta huolimatta. Jokainen päivä on kiitoksen aihe. 30.07.2015 oli mennyt kolme vuotta kaksosten syntymästä ja meillä oli ilo ja onni juhlia pientä tomeraa kolmevuotiasta. Juhlat tosin pidimme vasta eilen. 


Kuvassa Emilia sovittaa omaa Mekkotehtaan Riine-mekkoaan, jota ei suostunut laittamaan synttäreille päälle vaan halusi leopardi-mekon. Kovin tomera ja määrätietoinen tyttö on tästä taistelijasta kasvanut!


Tyttö tilasi viikko ennen juhlia äitiltä "Mie tahon leppäkerttukakun!" ja äitihän siis leipoi sellaisen. Pohjan leivoin syvässä uunivuoassa kinuskikissan tummalla kakkupohjalla, välissä banaania ja mansikkatäytettä. Päälliset sokerimassaa. Hyvää, nams!


Juhliin saapui iso joukko lapsia ja heidän vanhempiaan, oli mukavat juhlat! 

Kiitos vieraille ja muille Emiliaa muistaneille!

♡
Pivikki 

21. kesäkuuta 2015

Riinet

Lapset tilasivat jo viime vuonna minulta Mekkotehdas-kirjasta mekot. Nyt vihdoin oli aikaa ja inspiraatiota ommella. Molemmille tein Riine-kaavoilla, Erikan mekon kaava tosin suurennettu ja pidennetty 122-128cm kaavasta. Kankaat kaapin kätköistä ja suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleja. 






Vielä pitää pienimmälle ommella oma Riine. Mitäköhän herkkukankaita siihen löydän?

♡
Pivikki 

12. syyskuuta 2013

Kirppisvisio

Käytiin tänään Raahessa (eli keskustassa) kirppiksellä kauppareissun jälkeen ja yhdessä pöydässä oli pussukka, jossa oli erilaisia joustofroteepaloja ja keltaista trikoota. Haa, visio! Oli pakko napata kolmen euron kangaspussi mukaan ja heti kotona huristella Eveliina-neidille Alviina 110/116-koossa Mekkotehdas-kirjasta. Keltainen trikoo ei riittänyt kuin etuosaan, joten tein takaosan ja hihat toisesta hieman tummemmasta trikoosta. Testailin samalla ebaysta tilaamaani kantinkääntäjää, toimii. Hieman hankaluuksia vielä ihan kirraamatonta saada, mutta ehkä se harjoittelulla helpottaa. Kantinkääntäjän käyttö oli itseasiassa paljon helpompaa kuin sen ajattelin olevan. Tykkään! Ja varmasti teen paljon sillä kunhan kunnolla vauhtiin pääsen. Resori on Pehemiältä.












Linssissä ilmeisesti pienen ihmisen sormenjälkiä, rakeisuudesta päätellen. 
Empulla muuten jalassa tuunattua villapaitaa - jälleen :)