29. maaliskuuta 2011

Kuka, mitä, missä ja milloin?

Kuka?

Mie eli Päivi, kahden lapsen äiti, naimisissa oleva otus. Käsillätekijä, näpertäjä, tuunaaja. Töissä nuoriso-ohjaajana kunnallisella sektorilla, (vaatetusartesaani, askartelu ja viriketyöntekijä aijempia koulutuksiani). Tällähetkellä mustat lyhyehköt hiukset, melkein aina violetti pinni päässä ettei tukka ole silmillä. Pukeutuminen sekalaista, usein myös mustaa löytyy vaatetuksesta ja jokin neulehuivi tai vähintäänkin pitkät raidalliset villasukat on pakolliset ulos lähtiessä...Kerään vanhoja ja ei niin vanhoja avaimia. En kyllä edes tiedä miksi. Jotkut sanoo että olen kummallinen. Lempinimeni on Pivi tai täällä blogistaniassa pivikki.

Mitä?
 
Neulomista, ompelua, sisustusta, virkkausta, leipomista, lapsiperheen arkea, kirppislöytöjä, aarteita, elämän iloja, suruja ja onnenmuruja. Siinäpä se lyhyesti.

Missä?

Kotona. Mökillä. Kirppiksillä.

Milloin?

Bloggaamisen aloitin varmaan jo vuonna 2006, ensimmäistä blogiani ei ole enää olemassa suntuubin tuhottua sen, kun en muistanut ilmoitella itsestäni sinne tasaisin väliajoin. Bloggeriin muutin elokuussa 2008.
Bloggaan aina silloin kun siltä tuntuu, aijemmin kirjoitin paljon enemmän ja kuvasin vähemmän, nyt uuden kameran myötä olen opetellut kuvaamaan enemmän ja kirjoittamaankin joskus jotain myös.


 Haasteen sain täältä. 
Haasteen saa ottaa mukaansa, kunhan linkittää sen tänne minun blogiini.
Kiitos ja kumarrus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti