8. kesäkuuta 2014

Murot testissä #buzzador #nestleshreddedwheat

 Mie oon ollut buzzador jo varmaan vuodesta 2008 tms. Alkuun oli kampanjoita aika vähän, mutta on viime vuosina ollut enempi. 

Kirjautuneena Buzzadoriksi saan mahdollisuuden osallistua erilaisiin tuotekokeilukampanjoihin, joissa saan ilmaiseksi kotiin erilaisia tuotteita testattavaksi ja niistä kavereille kerrottavaksi.  Välillä kampanjat on tälläisiä blogikampanjoita eli testaan tuotteita ja teen niistä realistisen arvioin blogiin. 

Toinen tapa buzzata on naamakkain/livenä eli ensin testaan tuotetta itse ja sen jälkeen kerron siitä kasvokkain ystäville/tutuille ja annan heillekin samaa tuotetta testattavaksi. Tämän jälkeen teen buzzadoriin raportin, jossa kerron oman ja ystävieni mielipiteen tuotteestan ja sen ominaisuuksista. Kyllähän sitä tulee muutenkin kertoiltua mitä tuotteita käyttää ja mitä ei käytä, eikös vaan? Kaikki perustuu tavallaan siis puskaradion ihmeelliseen voimaan.

Sain osallistua kivaan uuteen murokampanjaan viime kuun alussa. 
Ollaan testailtu perheen ja kaveriperheen kanssa  
Nestlen  Shredded Wheat-marjatäytemuroja.






Ihan ok nämä minusta on, meillä lapset ei oikein innostuneet eivätkä pienimmät 2v ja 5v tykänneet lainkaan. Liian eksoottisia kai heidän makunystyröilleen. Kahdeksanvuotias söi melko mielellään ja sanoi että "On parempia jos niitä ei mössää lusikalla valmiiksi". Ovat kai siis enempi aikuisempaan makuun. 

Kokeilin myös pelkiltään näitä välipalana ilman maitoa, hyviä napsittavia! (Kannattaa kuitenkin varata vesilasi viereen, melko kuivaa pelkästään :) Mutta parempia kuivina kuin lössähtäneinä maidon kanssa...)

Sitten faktat pöytään:
SHREDDED WHEAT on aivan uusi aamiaiskokemus, jossa on 67% täysjyväviljaa ja runsaasti kuitua. Rapeat tyynyt sisältävät maukasta vadelma-, mansikka- ja karpalososetta. Korkea kuitupitoisuus. Sisältää 32% marjatäytettä. Kaloreita 346 kcal/100 g.

Täysjyvävehnä (67,5%), hedelmäsekoitus (32,4%) (sokeri, kosteudensäilyttäjä (glyseroli), glukoosisiirappi, dekstroosi, tiivistetty hedelmäsose (vadelma 3,7%, mansikka 3,4%, karpalo 4,0%), hyytelöimisaine (pektiini), happamuudensäätöaine (sitruunahappo, trinatriumsitraatti, omenahappo), aromi, happamuudensäätöaine (kalsiumsitraatti). Saattaa sisältää pieniä määriä suolapähkinää ja hasselpähkinää.

Ei maistunut meidän jengille ja lapsetkin mielummin ottavat "normaaleja" muroja, joten mie varmaan nämä vetelen napaani kuivina leffaa katsellessa (jos muistan kaapin perältä kaivaa).  Ei päädy siis kauppalapulle meillä.

#buzzador #nestleshreddedwheat

Pivikki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti