6. tammikuuta 2014

Olipa kerran sininen tuoli...

muttei ollut kauaa kun se meille löysi tiensä Ylivieskasta kirpputorilta.

Purin vanhan päällisen kaavoiksi ja silitin ne tarkempien kaavojen saamiseksi.
 Sovittelin "kaavat" uudelle kankaalle Emilian samaan aikaan ihmetellessä mitä äiti hommailee. Leikkasin osat irti ilman saumavaroja, vanhoissahan nekin oli siis valmiina.
 Perusvalkoinenhan ei tuolista meidän pienelle tähdellemme voinut tulla, joten tulostin netistä tähden kaavan, piirsin Tilda-kankaalle, silitin kaksipuolisen liimakankaan ja silitin kiinni tuolin selkäosakappaleeseen.
 Uuden ompelukoneeni (Singer Stylist 9100) satiinipistosäädöt kohdilleen saatuani siistin reunat tiheällä siksakilla eli satiiniompeleella. Koneessa on muuten ihana paininjalka, jolla saa täsmättyä ompeleen juuri siihen mihin haluaa. Verhoilukankaan olla minulla oli vielä kuitu/tukikangas, jollaista usein aplikoinneissa käytetään.

 Ei ole varmaan ikinä onnistunut aplikointi näin hyvin, ei turhaan sitä kuitukangasta käytetä!
 Osien liittäminen ja sovitus.
 Helmaa ja silitystä vaille valmis.
 Valmis! (Ja rutussa pienen istujan jäljiltä.)
  Emilia on ottanut kyllä tuolin omakseen, meillä oli eilen vieraita ja heidän pieni neitonsa istui Empun tuolille,Emppu kylmästi meni viereen, huitoi vähän aikaa ja meinasi ängetä itsensä tytön syliin ennen kuin tyttö väisti tuolilta. "Minun oma tuoli!"
Kiitokset: Äidille joka osti Emilialle tuolin & Anopille jolta sain valkoisen kankaan ja kuitukankaan. Ja kiitokset miehelleni ja äidilleni, jotka rahoittivat miulle uuden ompelukoneen ♡ *Kiitos ja kumarrus*

 Mukavaa loppiaista, pitänee mennä ompelemaan Erikan Strömssi-jumpsuitti loppuun ja sitten ottaa loput joulut alas ikkunoista.
Pivikki

2 kommenttia:

  1. Tulipas ihanan söpö tuoli tuunauksellasi. Ja mallineitikin on mitä söpöisin!

    VastaaPoista
  2. Kaunis tuli. Osaisinkohan tehdä tuollaiset päälliset esikoisen tuoleihin?ovat samanmalliset kuin tuo teidän, mutta aikuista kokoa. Sai kaveriltaan tuolit, mutta ovat kissat siellä tehneet niistä aikas karmean näköiset.

    VastaaPoista