15. huhtikuuta 2012

Tilkkuja ja ompelukoneen hurinaa


Tilkkutäkki edistyy tilkku kerrallaan. Taitaa tulla hieman isot pienille vauvoille...jos tämä kuitenkin päätyy sitten sohvamme reunalle asumaan...Tokihan on vasta ensimmäinen täkki puoliksi tehty, toiseen en ole edes tehnyt vielä tuota "raamia". Onneksi kaikki tilkut on jo tehty, joten yhdistelemiseen menee nyt eniten aikaa. Jos tämän ensimmäisen ensin tekisi, sitten aloittaisi toisen raamien virkkaamisen...


Tilkkujen lomassa viime viikkoihin on kuulunut pääsiäispupun vierailu, ulkoilua räntäsateessa ja jonkin verran olen ommellut vauvoille. Kummallekkin ompelin ihanasta joustofroteesta unipussit koossa 56/60 sekä kissamaiset kypärämyssyt koossa 50...Tokihan isoja ovat aika kauankin, mutta kyllä vauvat onneksi kasvavat..Kävi vielä niin hauskasti että joskus 2008-09 tilaamani joustofrotee riitti vain yhteen unipussiin ja metsästin samaa kangasta läpi internetin syövereiden, kunnes yhdestä ainoasta nettikaupasta sitä löysin jo melkein luovuttaessani. Kiitos Minvilla! Kangas tuli nopeasti ja oli juuri sitä mitä pitikin. 


Näyttävät varmaan paremmilta oikeiden mallien päällä sitten joskus. (Kuvassa unipussista puuttuu helmasta kiristynauha.) Näistä tuli kivat, tykkään! 

Raskaus etenee hyvin, masu on jo melkoinen pallo näin viikolla 20+4...Näin viime yönä unta että miun uikkasi repesi masun kohdalta kun oltiin Kuusamon tropiikissa. (Ollaan siis pikaperhelomalle menossa parin viikon päästä.) Hieman ilmeisesti on alitajunnassa kun ei mikään enää kohta mahdu päälle. Ystävältäni Stannalta sain onneksi äitiyshousuja testiin, yhdet niistä omin ja lahkeet lyhensin. Kuljinkin hameessa koko alkuraskauden sen jälkeen kun ei omat housut enää päälle menneet. Onneksi kohta on kesä ja voi mekossa kulkea ja lonttoset jalassa...(miten niin turvotusta jaloissa?)  Tiistaina on taas aika oyssiin ultraan, katsotaan tyttöjen kasvaminen ja että kaikki on kunnossa muutenkin. Puolivälissä odotusmatkaa jo ollaan!

3 kommenttia: