8. helmikuuta 2012

Raskasta.

Työkuvioissa sattuu ja tapahtuu surullisia asioita. 



Tänään palaan takasin töihin pieneltä piristymislomalta, maanantaina käytiin oman lapsen Erikan kanssa Oys:sissa mittailemassa onko neidillä hypoglykemia. Ainakaan alhaisia arvoja emme saaneet kiinni sairaalaoloissa, tosin neiti alkoi sitten viiden maissa oksentamaan johtuen edellisenä iltana alkaneesta paastosta - sokerit eivät tippuneet liian alas, alin taisi olla 3,6. Kokeiltiin mehua & mehujäätä muttei mikään alkanut pysyä sisällä.  Erika jouduttiin laittamaan tippaan loppujenlopuksi, jotta saatiin oksentelu loppumaan ja päästiin kotiinkin sitten vielä samana iltana (82km suuntaansa matka, joten kotona oltiin illalla kymmenen jälkeen). Hoitaja toi tipassa olevalle lapselle sipsejä ja mehua, barbieleffa pyöri kannettavalla DVD-soittimella...kuulemma ihan kivaa Erikasta, ei jäänyt edes paha mieli (vaikka äidin mielestä tuo pakkopaasto oli lapsen rääkkäystä - ei tuo muksu ole koskaan kotonakaan ole ollut noin pitkään syömättä ja silti on tullut hypoglykemia(?) oireita). No saimme sokerimittarin kotiin pariksi kuukaudeksi, jotta voimme tarkistella sokereita aina jos epäilyttää lapsen vointi. Hyvä niin. Totuutta metsästäessä.

Nyt on jo onneksi torstai toivoa täynnä ja ainakin oma mieliala on korkealla verrattuna maanantain fiiliksiin...
Reippaana iltapäivällä töihin touhuilemaan pienempien kanssa, ystävänpäiväkortteja tällä viikolla. 


Hymy ei maksa mitään 
mutta se antaa paljon 
se rikastuttaa häntä joka sen saa 
mutta ei antajaankaan köyhäksi 
se kestää vain hetken 
mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti 
kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen 
että tulisi toimeen ilman sitä 
eikä kukaan niin köyhä 
ettei se voisi häntä rikastuttaa 

Hymy luo onnea kotiin 
hyvää tahtoa liike-elämään 
se on ystävyyden tunnus 
se tuo levon väsyneille 
ilon lannistuneille 
ja auringonpaisteen murheellisille 
ja se on luonnon paras vastamyrkky 
kaikkiin huoliin 
Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa 
kerjätä, lainata tai varastaa 
sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa 
ellei sitä lahjoita pois 
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilemään 
hymyile sinä heille 
sillä kukaan ei niin suuresti tarvitse hymyä 
kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä. 

♥♥♥

2 kommenttia:

  1. Mukavia askarteluhetkiä iloa torstai päivääsi !

    VastaaPoista
  2. Surullisia tapahtumia täällä on tosiaan ollut. Ei ymmärrä ei.Jaksamisia!
    t.oulaistelainen

    VastaaPoista