Tänään palaan takasin töihin pieneltä piristymislomalta, maanantaina käytiin oman lapsen Erikan kanssa Oys:sissa mittailemassa onko neidillä hypoglykemia. Ainakaan alhaisia arvoja emme saaneet kiinni sairaalaoloissa, tosin neiti alkoi sitten viiden maissa oksentamaan johtuen edellisenä iltana alkaneesta paastosta - sokerit eivät tippuneet liian alas, alin taisi olla 3,6. Kokeiltiin mehua & mehujäätä muttei mikään alkanut pysyä sisällä. Erika jouduttiin laittamaan tippaan loppujenlopuksi, jotta saatiin oksentelu loppumaan ja päästiin kotiinkin sitten vielä samana iltana (82km suuntaansa matka, joten kotona oltiin illalla kymmenen jälkeen). Hoitaja toi tipassa olevalle lapselle sipsejä ja mehua, barbieleffa pyöri kannettavalla DVD-soittimella...kuulemma ihan kivaa Erikasta, ei jäänyt edes paha mieli (vaikka äidin mielestä tuo pakkopaasto oli lapsen rääkkäystä - ei tuo muksu ole koskaan kotonakaan ole ollut noin pitkään syömättä ja silti on tullut hypoglykemia(?) oireita). No saimme sokerimittarin kotiin pariksi kuukaudeksi, jotta voimme tarkistella sokereita aina jos epäilyttää lapsen vointi. Hyvä niin. Totuutta metsästäessä.
Nyt on jo onneksi torstai toivoa täynnä ja ainakin oma mieliala on korkealla verrattuna maanantain fiiliksiin...
Reippaana iltapäivällä töihin touhuilemaan pienempien kanssa, ystävänpäiväkortteja tällä viikolla.
Hymy ei maksa mitään mutta se antaa paljon se rikastuttaa häntä joka sen saa mutta ei antajaankaan köyhäksi se kestää vain hetken mutta joskus sen muisto säilyy ikuisesti kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen että tulisi toimeen ilman sitä eikä kukaan niin köyhä ettei se voisi häntä rikastuttaa
Hymy luo onnea kotiin hyvää tahtoa liike-elämään se on ystävyyden tunnus se tuo levon väsyneille ilon lannistuneille ja auringonpaisteen murheellisille ja se on luonnon paras vastamyrkky kaikkiin huoliin Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa kerjätä, lainata tai varastaa sillä toisinaan sillä ei ole mitään arvoa ellei sitä lahjoita pois Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilemään hymyile sinä heille sillä kukaan ei niin suuresti tarvitse hymyä kuin hän, joka ei itse enää jaksa hymyillä.
Mukavia askarteluhetkiä iloa torstai päivääsi !
VastaaPoistaSurullisia tapahtumia täällä on tosiaan ollut. Ei ymmärrä ei.Jaksamisia!
VastaaPoistat.oulaistelainen