31. tammikuuta 2011

Viikon saldoa

Tympäännyin retrokuvien käsittelyyn, jatkan blogeilua tästä lähtien paremmalla kuvanlaadulla. 
Kiitos ja anteeksi. Tässä siis viikon saldoa ompelun, kirppistelyn, virkkauksen ja kotoilun osalta.
Aloittakaamme kirppistelystä.
 
 Pussillinen lankoja Paavolan nuorisoseuran kirppikseltä 2,5€.
(Eihän lankoja voi koskaan olla liikaa?)










 


 
 Marimekon raidallinen pikkulaukku, 3€. Myöskin Paavolan ns:n kirppikseltä.

 

Magneettihemmot 1€, jälleen samasta paikasta.

Keväinen päärmäämätön (Pentikin?) kaitaliina (n.5m) 3,5€ Lampinsaaren kirppikseltä.
(Tätä jäi vielä vajaa pari metriä ylimääräistä jonka lahjoitin anopille.)



Niin ja vielä löysimme Oulaisten 4H:n kierrätyksestä tytöille lelukaapin 5€, valmiiksi jo tarroitettu. 
Kirjat ja piirustusvälineet pysyy tallessa lukollisessa kaapissa. Myöhemmin toimii varmasti hyvin myös piirustuspöytänä kun tuon ovitason laskee alas. Eihän näytä tyttöjen huone siltä että olisi eilen juuri siivottu?
Niin ja löysimme myös vanhan tuunausta vaativan lastenliitutaulun eurolla, jossa aakkoset, kellotaulu ja helmitaulu samassa paketissa. Se on tällä hetkellä isin tuunauksessa kellarissa. (maalit uusiksi, uutta liitutaulumaalia pintaan, uudet helmet...jne)
 


Ompelin tyttöjen huoneeseen kangasviirejä. Isompaa pintaremonttia odotellessa.

Suut makiaks! Ompelua ja askartelua Tildan tapaan. Seuraavaksi ommellaan tilda-kissa


Löysin myös Lampinsaaren kirppikseltä retroverhon 4€,
jonka ihan kylmästi pilkoin palasiksi tilkkuprojektiini.
Alempi kangas on kirppislöytö-pussilakana  - palasina sekin.



Erikalle tulossa "kärpänväriset" sukat.


Ystävän vauvalle torkkupeitto <3

Metallisempaa osastoa - Kello Paavolan kirppikseltä 4€ 
(tuunaukseen menossa - ei nuo enkelit ole oikein mein juttu...),
valokuvakehys kodin1 poistoista 2€ (norm. 29.90€).
Koruteline ja tähti rautalangasta väännettyä.






Mukavaa alkanutta viikkoa!


26. tammikuuta 2011

Paras ystäväni

22. tammikuuta 2011

Viikon Löytö!


 

 
 




21. tammikuuta 2011

Projekti nimeltä käsityöhaaste

Facebookissa kiertää tälläinen:
Osallistun luovuuteen kannustavaan käsityöhaasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle kommentoijalle. Sitten teidän täytyy luvata kopioida tämä omaan päivityksekseenne ja luvata samoin. Siis tavara/lahja tehdään itse & toimitetaan vuoden 2011 aikana, myös postitse. Lähdetkö mukaan?
Tottakaihan tähän oli pakko osallistua. Viisi käsityölahjan saajaa tiedossa jo siellä. Taidan käyttää tähän virkkausta, metallilankaa ja heijastinauhaa...Ehkä. Tai sitten jotain ihan muuta
Tokihan tämän voi käyttää myös blogistaniassa: 
Osallistun luovuuteen kannustavaan käsityöhaasteeseen. Lupaan tehdä jotain omin käsin 5 ensimmäiselle blogini kommentoijalle. Sitten teidän täytyy luvata kopioida tämä omaan blogiinne ja luvata samoin. Siis tavara/lahja tehdään itse & toimitetaan vuoden 2011 aikana, myös postitse. Lähdetkö mukaan?
Eli kommentteja kehiin!

20. tammikuuta 2011

18. tammikuuta 2011

15. tammikuuta 2011

Perinteinen lauantai





14. tammikuuta 2011

6100g